5. maaliskuuta 2014

Keittiön hana



Keittiöön uusi hana on ollut haaveissa jo viime talvesta asti kun teimme keittiöremonttia. Sopivaa hanaa ei vain ole vastaan tullut. Ikean hanatkin on käynyt mielessä, mutta en sittenkään päätynyt sellaiseen. Alusta asti selvää on ollut, että kaarihana sen olla pitää.

Viimein hana löytyi! Oraksen Cubista on täydellinen meidän keittiöön. Se on tarpeeksi yksinkertainen ja sopivan kokoinen altaan ja kaappien väliin. Bonuksena siitä löytyy elektroninen astianpesukoneen liitin. Eli hana katkaisee itse veden tulon automaattisesti, ettei hana jää vaan vahingossa päälle. Kaikkea sitä onkin keksitty;)


Nyt on hyvä tällä suhhuutella vettä!
-Virve-

3. maaliskuuta 2014

Väriä elämään



Turkoosia, minttua ja vihreää olen lisännyt ripauksen sisustukseen viikonloppusiivouksen yhteydessä. Harmaus sisustuksessa alkaa jo tökkimään näin talvella. Etsinnässä on vielä jotain kivoja tyynynpäällisiä torkkupeittojen kaveriksi olkkariin.


Makuuhuoneeseen laitoin varmaan ensimmäisen kerran puoleen vuoteen värikkäät lakanat. Nämä Ellokselta ostamani vihreät pallolakanat ovat ihan hillitty piristys makkariin. Ihanaa aurinkokin paistaa välillä pilviverhon välistä:) Mulla lomaviikko takana ja vielä muutama vapaa edessä!


Nautitaan valosta ja kevään tulosta!
-Virve-





19. helmikuuta 2014

Helmikuu ja aurinko!


Ihanaa aurinko paistaa! Tykkään niin kun tulee kevät! Keittiössä pöytä on kääntynyt toisin päin ja iso vaaka pöydän päältä sai menna komeroon vaiteeksi piiloon. Vanha lakana ja pöytätabletit koristavat pöytää. Mukava ottaa vapaapäivän kunniaksi kuvia kun aurinko pilkistää ikkunasta:)


Uusin ostokseni on tämä hauska rikkasetti. Kodin1:ssä olen tätä ihastellut ja viime reissulla se lähti sitten mukaani, koska oli alennuksessa. Nyt saa roskat ja pölyt kyytiä pikkuapulaisen avulla:) Tätä kehtaa pitää esilläkin!

Hyvää keskiviikkoa ja helmikuuta!
-Virve-




14. helmikuuta 2014

Hyvää ystävänpäivää!



Hyvää ystävänpäivää ja terveiset täältä! Siitä on aikaa kun viimeksi olen kirjoitellut. Jotenkin harmaa tammikuu vei mennessään ja tuntui, ettei ole mitään kirjoitettavaa... Nyt on jo huomattavasti valoisampi helmikuu ja mieli virkeämpi:) Ensimmäiset helmililjat ostin eilen kaupasta itselleni ystävänpäivän kunniaksi ja kaivoin kaapista hempeät mintut Greengaten latet. Suut makiaksi vielä Antellin ystävänpäiväleivoksilla niin eiköhän sitä kevättä aleta odottelemaan!

Lupaan kirjoitella useammin;)
-Virve-

22. tammikuuta 2014

Tammikuu




Tammikuu on jo loppusuoralla. Ihanaa aurinko paistaa! Mielikin alkaa olla virkeämpi kun ei koko ajan sada vettä ja ole harmaata. Pakkasia on täällä päin ainakin pidellyt jo yli viikon verran. Ulkoilu on jäänyt minimaalisiin, mutta välillä on ollut pakko käydä happihyppelyllä:)

Tulppaaneja on tullut ostettua aina kauppareissulla ja ne on kyllä ehdottomasti kevättalven ykkös kukkia. Nyt hempeitä sävyjä ja sitten pääsiäisenä keltaisia tulppaaneja. Oi, ihanaa, kohta saa ostaa helmililjojakin:) Lämmintä teetä tulee juotoa aika paljon pakkaskelillä ja uusi tuttavuus onkin tämä valkoinen tee maustettuna vadelmalla. Maistuu hyvälle!

Sohvatyynyt joutivat pesuun ja tilalle tuli uudet. Löysin Annon valko/harmaaraidalliset tyynynpääliset eilen ale-myynnistä. Olen tänä vuonna myöhässä ale-myynneistä, kun olen nyt vasta liikkeellä. Vaatteita en ole edes ehtinyt katselemaan ja varmaan jää alesta nekin ostamatta. Suurin osa ajasta kun menee töissä ja pakkaskelillä ei viitti lähteä kauppoihinkaan.

 Auringon säteissä on jo toivoa keväästä!
-Virve-

14. tammikuuta 2014

Kummituspuu ja vähän muuta...




Nyt löytyy meiltäkin kummituspuu:) Olen haaveillut tästä karusta kasvista jo pitkään ja nyt sen löysin kukkakaupasta. Hintakaan ei ollut päätä huimaava. Kummituspuu taitaa olla vähän jo niin kuin blogi-puu yleisesti. Puu on jotenkin samalla herkkä että karu. Sopii mainiosti valkoharmaasen sisustukseen ja muiden lehdettömien (kuolleiden) kasvieni joukkoon. Saa nähdä saanko sen vielä kukkimaankin. Ohjeessa oli, että se tekee keltaiset kukat.
Koti tuntuu edelleen jotenkin valjulta joulukoristelun jälkeen. Tekaisin siis olohuonetta piristämään  valko/harmaan -viirin ikkunaan. Helppo tehdä ja antaa vähän ilmettä sisustukseen.

 huh, täällä vain pakkanen kiristyy! 
Ei uskalla nenänpäätä laittaa ulos!
Pakkasviikkoa!
toivoo Virve 

9. tammikuuta 2014

Keittiön kuulumiset



Vuosi vaihtui ja aika on juossut taas siivillä. Kodin riisuin joulukrääsästä jo heti uuden vuoden jälkeen. Nyt on harmaata sisällä kuin myös ulkona. Sisustus rintamalla ei ole tapahtunut mitään suurta. Keittiön sisustusta kuitenkin tulee aina aika ajoin vaihdeltua. Uutta keittiössä on puinen astiankuivausteline. Löysin sen vanhantavaranliikkeestä halvalla. Sitä piti vaan vähän lyhentää ja maalata tietenkin valkoiseksi. Tää on jo toinen astiankuivausteline mulla. Olen ilmeisesti jäänyt koukkuun näihin;)

Ainoat käsityöt loppuvuodesta ovat olleet keittiöliinat bambu-langasta. Helppoa työtä käsille televisiota katsoessa. Näitä on tullut tehtyä eri värisinä. Tykkään kovasti käyttää näitä. Liinoja olen antanut joululahjaksi ja yksi lähti vielä viime viikolla synttärilahjana eteenpäin.

Loppuviikoksi lupasi pakkasta!
Ehkä se tuo valoa tähän pimeyteen!
-Virve-

31. joulukuuta 2013

Hyvää vuotta 2014


Hyvää kohta vaihtuvaa uutta vuotta! 
Toivottavasti vuosi 2014 on lukunsakin puolesta parempi vuosi kuin vuosi 2013.
toivottaa
-Virve-

29. joulukuuta 2013

Joulun tunnelma


Joulun tunnelma oli hakusessa tänä vuonna. Joulu meni sairastaessa ja sairastelu jatkuu vielä... No, jospa se tästä vielä iloksi muuttuu. Tässä meidän jouluista sisustusta kuvattuna. Kuusi karistelee havunneulasia niin paljon, että kohta sekin joutuu ulkoruokintaan:)

Ulkona näkyy nurmikko ja on harmaata. Masentavat kelit. Kaipaan lunta ja valoa!
-Virve-


24. joulukuuta 2013

Rauhallista joulua!


Tämän kuvan myötä toivotan kaikille rauhallista ja lämmintä joulua! Minun piti viettää joulu töissä, mutta olen sairaana ja vietänkin joulun sohvan nurkassa.
Rauhallista joulua!

toivoo
-Virve-