18. elokuuta 2014

Olkkarin seinähylly


Raskaus on  tuonut jonkinlaisen vimman laittaa myös kodin sisustusta uuteen uskoon. Yllättäviä paikkoja on tullut myllättyä:) Yksi niistä on tämä olohuoneen seinähylly. Se on ollut monta vuotta samanlainen ja oli jotenkin jämähtänyt siihen sisustukseen millainen se oli. Tämä kuva on viime vuodelta. Maalasin alkuun hyllylevyn uudelleen valkoisella maalilla, sillä alun perin olin vain sutaissut kiireellä maalia pintaan. Hylly näytti likaiselta. Nyt se näyttää valkoiselta!


Hyllyn maalauksen myötä hylly piti tietenkin tyhjentää ja tuntui tyhmältä laittaa enää hyllylle kaikkia samoja tavaroita paikoilleen. Niinpä iso sinkkinen talolyhty sai väistyä ja tilalle tuli sisustustaulu ja valkoiset vanhat kehykset sekä vanha kynttilänjalka. Tietenkin jotain entistä piti säilyttää ja jäädä sai muratti, lankarullat+ sakset ja lemppari sisustustavaroihin lukeutuva mitasta muotoilemani tähti. Näin koko olohuoneen ilme raikastui ja uudistui pienellä! Mitäs tykkäätte?

Olohuoneen sisustukseen tulossa pian päivitystä myös verhojen ja sohvatyynyjen muodossa. Niistä postausta toisella kertaa. Samassa postauksessa esittelen myös uuden hieman marokkolaishenkisen tarjottimen, jonka bongasin rahin päälle olkkariin Huutonetistä.


Hyvää alkavaa viikkoa ja sisustusinspiraatiota teille!
toivoo Virve


 





7 kommenttia:

  1. Tykkään hurjasti!! Muutenkin kotisi on niin napakymppi, ihania sommitelmia<3 Ja toi tähti on niin ihana:)

    VastaaPoista
  2. Tykkään todella! Haluaisin tuollaisen tähden itsekin, vaan en keksi mistä sellaisia voisi ostaa - mittoja siis!? Kivalta näyttää! Karla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirppareilta olen keräillyt sekä puisia että metallisia vanhoja mittoja. Ei kun kirpparille metsästämään;)

      Poista
    2. Niinpä, kirppareilta yleensä löytyy parhaat sisustuslöydöt ;) Karla

      Poista
  3. Teillä on todella kaunis ja harmoninen koti.Löysin juuri tämän ihanan blogisi ja nyt en meinaa saada tarpeekseni ja heti liityin lukijaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Maija! Tervetuloa lukemaan blogiani!Kävin kurkkaamassa myös sinun blogia ja täytyy tutustua siihen tarkemmin paremmalla ajalla...Hyvältä näytti:)

      Poista