25. elokuuta 2014

Vauvan sairaalavaatteet



Sairaalakassiin olen alkanut keräilemään tarvittavia asioita pikku hiljaa. Eniten pään vaivaa on tuottanut pikkuisen vaatteet. Haluaisi jotain spesiaalia ja nättiä pukea uuden tulokkaan päälle kotiin lähtiessä. Päädyin kesällä beige/valkoisiin vaatteisiin ja ne tuntuivat sopivan neutraaleilta. Vauvan sukupuoli meillä kylläkin on tiedossa, mutta välillä vaan tulee mieleen niitä vauvakertomuksia, että on odotettu toista ja tuleekin toisen sukupuolen edustaja;)

Vaatteita matkaan lähtee todennäköisesti kahdet kappaleet, koska en osaa päättää miten näitä ihanuuksia yhdistelisin;) Ehdoton suosikkini oli tämä newbien beige neuletakki, jonka haluan vauvalle pukea ylle. Se on tehty luomupuuvillasta ja on super pehmoinen! Voin paljastaa myös, että tutikin on hankittu vauvan vaatteiden sävyyn sopivaksi. Olenkohan liian neuroottinen:)

Nyt alkaa olla stressailut stressattu vauvahankinnoista ja muista asioista. Aika alkaa lepäämään suurta koitosta varten, sillä pikkuinen on alkanut ilmoitella kiivaammin tulostaan ja olo tukaloituu koko ajan:) Viikonloppu oli ihana ja ikimuistoinen. Vanhempani kävivät vierailulla viimeisen kerran ennen vauvan tuloa. Viikonlopun tunnelmia ja kuvia luvassa, kunhan saan ihanat kuvat koneelle;)


Hyvää alkanutta viikkoa!
-Virve-



3 kommenttia:

  1. Sävy sävyyn kaikki <3 Kerrot sitten, tyttö vai poika <3 Karla

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia! En malta odottaa, että joku päivä näen sinut ja pikku ihmeen :) Voimia uuden arjen opetteluun! -Henna

    VastaaPoista