16. syyskuuta 2015

Metallia ja marmoria

Iltojen pimetessä näin syksyllä kaipaa lisää valoa ja lämpöä kotiin. Bongasin Sokoksen nettisivuilta kivan House Doctorin metallisen kynttelikön. Hyvä ystävä sen minulle hommasi Sokokselta ja nyt se koristaa keittiötä. Tykkään kynttelikön yksinkertaisesta muodosta.


Ulkokanervista yksi päätyi sisälle asti. Marmorin käyttöä olen aina vierastanut sisustuksessa. Nyt se tuntuu olevan kovin IN. Päätin kokeilla sitä omaan sisustukseen leikkuulaudan muodossa ja vielä se on aikakin esillä pysynyt:)


Vuokra-asuntoon muuttamisen jälkeen sisustustyylini on muuttunut selkeämmäksi. Voisiko sitä sanoa skandinaaviseksi?En tiedä. Maalaisrommattiset härpäkkeet tuntuvat tunkkaisilta ja ahdistavilta. Yksinkertaiset linjat ja pinnat viehättävät tällä kertaa. Ehkä syynä sisustustyylin muuttumiseen on uusi koti. Koti on uudempi ja täällä on paljon modernimmat pinnat kuin aiemmassa kodissa.

Pieni asunto tuo taas haasteita tavaroiden säilytykseen ja PALJON olen laittanutkin viimeisen puolen vuoden aikana tavaraa kiertoon. Edelleen nurkissa lojuu liikaa tavaraa, millä en tee mitään. Tavaraa on tullut hankittua tosi paljon vuosien varrella. Tavaroista eroon pääseminen on puhdistavaa, jopa terapeuttista.

Saa nähdä, miten käy kun joskus unelmieni koti on totta ja tilaa on rutkasti enemmän kuin tässä asunnossa. Tuleeko sitten taas tavaroiden hankkimis buumi!?

Käteviä vinkkejä tavaroiden säilyttämiseen otetaan vastaan!
Onko sinulla sisustustyyli muuttunut ja elätkö tavara ähkyssä vai onko kotisi balanssissa tavaroiden suhteen? Jos on niin miten olet siihen päässyt?
-Virve-

2 kommenttia:

  1. Pikkuhiljaa balanssia tässä saavutan. Käypä katsomassa vaikka kolmen vuoden takaisia kuvia kotoamme ja nyt tämän hetkisiä. Boheemi taiteilijatyyli on selkiytymässä ja kummasti. Tavaroita on pistetty kiertoon ja kaatopaikalle ja sävymaailma on vaihtunut täysin. Projekti jatkuu. Kivaa tämä on, mutta syö rahaa käsittämättömästi. Siksipä remppailua ei näin ilman lainaa tehdä yhdessä yössä:) no, hiljaa hyvää tulee.

    VastaaPoista
  2. Minullakin sisustustyyli on muuttunut selkeämmäksi ja maalaisromanttiset jutut ovat ahdistaneet jo jonkun aikaa. Tosin minimalista ja modernia kodistamme ei tule, tykkään yhdistellä uutta ja vanhaa.
    Kirpparille olen vienyt paljon sisustustavaraa, ja olen yrittänyt välttää uusien ostamista.
    Minulla kyllä mieli muuttuu nopeasti sisustuksen suhteen ja saattaa se maalaisromanttinenkin kausi tulla uudestaan ;)

    VastaaPoista